Huoltis Vantaanportti on monimerkkihuolto, joka on keskittynyt asiakaspalveluun.
Huollamme ja korjaamme kaikki automerkit henkilöstömme vankalla pitkällä kokemuksella.
Suurimpien autovalmistajien sähköiset huoltokirjat ovat käytössämme. (mm. Audi, BMW, Ford, Mazda, Mercedes-Benz, Skoda ja Volkswagen).
Huoltis vantaanportin autohuolto on korjaamo, jonka asiakkaita haluaisimme itse olla - osaava, luotettava ja ystävällinen.
Huoltis Vantaanportti on monimerkkihuolto, joka on keskittynyt asiakaspalveluun. Autokorjaamon toiminnan keskeisin perusajatus on työntekijöiden viihtyvyys, joka tarkoittaa lopulta asiakkaille lisää laatua, parempaa palvelua ja enemmän tehokkuutta.
Työntekijät ovat motivoituneita ja haluavat tehdä työnsä hyvin. Tätä toimintaa vahvistetaan myös henkilökunnan palavereissa, joissa mietitään yhdessä parasta tapaa toimia ja kuinka se saadaan käytäntöön koko autokorjaamossa.
Huoltis Vantaanportin toimintaa testataan vuosittain ulkopuolisen toimijan toimesta ns. “piilotestien” avulla. Piilotestissä autohuoltoon tuodaan huollettavaksi autoja, joiden viat testaaja tietää ennalta. Korjaamon henkilökunnan pitää pystyä löytämään samat viat. Lisäksi samassa yhteydessä arvioidaan koko autohuollon toimintaa asiakkaan näkökulmasta. Piilotestien avulla pyritään parantamaan entisestään autohuollon toimintaa.
Huoltis Vantaanportin autohuolto työllistää seitsemän autonasentajaa ja kaksi asiakaspalvelijaa. Korjaamon modernissa ja tilavassa hallissa on peräti 12 nosturia. Viikossa huolletaan tällä hetkellä jo yli kahdeksankymmentä autoa ja toiminta on hyvässä kasvussa. “Useat Autohuollon asiakkaista ovat ehtineet vierailla korjaamossa vasta kerran sen avattua ovensa vuonna 2018. Kuitenkin nyt on jo nähtävissä, että asiakkaat ovat palanneet myös seuraavana vuonna Autohuollon asiakkaaksi.”, kertoo korjaamon toiminnasta vastaava Jarmo Hannula.
Huoltis Vantaanportti tarjoaa asiakkaille huoltopalveluiden lisäksi renkaiden asennus- ja myyntipalvelut. Rengasmerkkeinä tarjolla on mm. Hankook, Laufenn ja Kapsen. Korjaamon toimintaan kuuluu luonnollisesti autojen korjaustoiminnat sekä vianetsintä. Tarjolla on myös katsastuspalvelu, jossa asiakkaan auto katsastetaan viereisellä katsastusasemalla autohuollon yhteydessä. Lisäksi auto voidaan myös pestä huollon yhteydessä ja sen ajaksi on mahdollista saada sijaisauto.
Huoltis Vantaanportti kuuluu suomalaiseen Fixus-ketjuun, jolle Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. Osatoimitukset toimitetaan autohuoltoon peräti kolme kertaa päivässä Malmin Fixus-varaosaliikkeen toimesta. “Peräti 70 prosenttia toimitetuista osista tulee Fixus-ketjun kautta ja loput noin 30 prosenttia auton maahantuojilta. Tämä kuvaa hyvin kuinka laajaan sekä nopeaan toimitukseen Fixus-ketju pystyy osien toimituksissa”, mainitsee Jarmo.
Saat aina 30 päivää korotonta maksuaikaa. Voit myös tehdä osamaksusopimuksen heti ostohetkellä.
Auto huolletaan aina valmistajan ohjeiden mukaisesti ja voimassa olevat tehdastakuut säilyvät voimassa.
Kokonaisvaltaiset autojen korjaukset ja muut huoltotoimenpiteet riippumatta auton mallista, merkistä tai iästä - aina yksilöllisesti.
Auton ilmastointilaite vaatii ajoittain huoltoa ja korjaustoimenpiteitä, jotka hoituvat helposti kaikissa Fixus -korjaamoissa.
Sijaisautoja on tarjolla useassa Fixus -pisteessä. Muista ilmoittaa ajoissa korjaamolle sijaisautotarpeesta huoltoa varatessasi.
Fixus korjaamoiden henkilökunnalta löytyy myös laajempaa koulutusta, erikoisosaamista ja kokemusta eri automerkkien korjaamisesta.
Katsastuspalvelu sisältää auton tarkastuksen ja katsastuksessä käytön ja kannattaa suorittaa auton vuosihuollon yhteydessä.
Pikahuolto on tarkoitettu äkillisten tai kiirrellisten vikojen kartoituksiin ja pienten vikojen korjauksiin saman päivän aikana.
Fixus Lasku tarjoaa joustoa auton korjauksen ja varaosien maksamiseen. Voit maksaa kätevästi laskulla tai joustavasti osamaksulla.
Autonvaraosa Fixus
Espoo
Suomalaistentie 5
02270 Espoo
Avoinna
Ark. 09:00 - 17:00
La Ei Auki
Puh. 010 - 650 500
Autonvaraosa Fixus
Konala
Ristipellontie 14
00390 Helsinki
Avoinna
Ark. 09:00 - 16:30
La Ei auki
Puh. 010 - 650 530
Autonvaraosa Fixus
Malmi
Turvekuja 1
00700 Helsinki
Avoinna
Ark. 08:00 - 16:00
La Ei auki
Puh. 010 - 650 540
Autonvaraosa Fixus
Herttoniemi
Mekaanikonkatu 7
00880 Helsinki
Avoinna
Ark. 09:00 - 17:00
La Ei auki
Puh. 010 - 650 550